[ ]
26.11.2008 - 23:16
Samaan aikaan mittelierkkarin kanssa juhlan aihetta myös toisaalla :)

Hipin poika, Arttulan Nasta Lautaan, Igor, ensi esiintyminen Lahden pentunäyttelyssä loistavin tuloksin!! Ikää pojalla hieman alle 6kk :)

PEK1 KP ROP-pentu, RYP2-pentu!!

Eikä ihme, näin komealta nuorelta mieheltä, iskä (ja hiukan muutkin) on ylpeä :)



kuva (c) Sirpa Laakso
26.11.2008 - 22:01
Tuomariksimme saimme saksalaisen Georg Waltherin, jolle olikin ilmoitettu arvosteltavaksi ennätykselliset 100kpl (tasan) mittelspitzejä.

Meiltä ensimäisenä kehävuorossa oli Nuuka. Kyseinen päivä oli samalla Nuukan 1-vuotis synttäripäivä ja pikku-ukko päättikin järjestää bileet kehässä :D Nuukan liikkuminen muistutti kengurun menoa ja tulokseksi JUN EH liikkeiden takia (jotka on parasta Nuukassa sen niin halutessa :D). Mutta nyt siis pompitutti, minkäs sille teet :))

Nuuka 1v. kasvattajaryhmässä Idan kanssa:


Junnu-luokan jälkeen olikin pitkä odottelu ennen valioluokan alkua.. Niitille toivoin kädet ristissä ERIä, edes sijoitusta isossa valioluokassa ei uskaltanut toivoa, varsinkaan kun turkki ei ole ehtinyt täysiin mittoihinsa vielä.. Niitti palkiittiin ERInomaisella ja sijoitus valioluokan 2. Ihan yli odotusten jo tähän mennessä ja muutaman veteraani uroksen esiintymisen jälkeen Paras Uros kehässä sijoitus oli edelleen 2!! Aikast kiva saavutus Nigelilta 100 mittelpsitzin erikoisnäyttelyssä VAL ERI2 PU2 <3

Kehässä with RöpötRumpaliRuttuinen:


Pitkän odottelun ja muutaman nartun esittämisen jälkeen Niitti ja Nuuka osallistuivat vielä kummatkin kasvattaja luokkiin. Damirazin kasvatajaluokka (Ykkösturva, Dynamiitti, Daiga Daigaduu & Ziirappi) palkittiin ROP & BIS-kasvattajaryhmäksi. Black Caesar's kasvattajaryhmä sijoittui kolmanneksi.
Niitin kehät jatkuivat vielä D. Ähäkutin jälkeläisryhmässä, joka jäi toiseksi häviten D. Täyskäden upealle kirjavallle ryhmälle, jonka Tanya Ahlman-Stocmari valitsi myöhemmin BIS-jälkeläisryhmäksi.

Damirazin ROP&BIS-kasvattajaryhmä:


Erikoisnäyttelyn 2008 PU2 & PN2 (puoli)sisarukset D. Dynamiitti & D. Tulisielu


Hieno päivä kaikkinensa!
26.11.2008 - 21:29
Latvia, Valmiera, kaikki hööpänät esillä :)

Hippi: VAL ERI1 PU1 SERT VSP -> LV MVA

Niitti: VAL ERI1 PU1 SERT ROP -> LV MVA

Nuuka: JUN ERI1 JUN-SERT PU2 -> LV JMVA


Hippi kehässä (c) Katja Korpisalo



Liettua, Siauliai, Hippi & Nuuka ilmoitettu:

Hippi: VAL ERI1 PU1 SERT ROP -> LTU & BALT MVA

Nuuka: JUN ERI1 JUN-SERT ROP-JUN PU1 ROP -> LTU & BALT JMVA


Väsyneet matkustajat (minä&Hippi) matkalla Helsingin satamasta kotiin :)



Kiitokset Seijalle ja Mialle loistavasta matkaseurasta :) Onnea myös noutajien loistotuloksista!
26.11.2008 - 21:07




Nämä ja loput 150 mahtavaa kuvaa (c) Seija Vahtera, suur kiitokset!!

13.11.2008 - 14:39

Blogin päivitykset jatkuu aikaisintaan tiistaina :) Nyt lähtö kohti Minskin näyttelyitä, 2xKV siis ja mukaan Niitti (VAL) & Nuuka (JUN)..

Viime vuonna kun näihin aikoihin kotiuduttiin vannoin ettei enää ikinä.. Ja taas mennään :))  Hulluja on monenlaisia :)

kuva viime vuoden menomatkalta laivasta..

12.11.2008 - 16:54

Nuukan palkinto kuvausten satoa 8.10.2008 eli heti kotiuduttua :) ikää siis 11kk

Tunnetaan nykyään myös nimellä Mister Eurooppa :)

 

12.11.2008 - 16:42

4.10. Euroopan Voittaja näyttely 2008 & 5.10. Spitz erikoisnäyttely

Nuukan matka kohti Unkaria ja Budabestia alkoi tiistaina 30.9.2008. Suur kiitokset Teijalle vielä kerran, että otit Nuukan matkaan mukaan :))

Perillä Budabestissa matkalaiset olivat aikaisin perjantai aamuna (3.10.2008) ja linja-auto matkalla oli ehditty jo kokea monen moista, kuten bensan loppuminen vuoristossa. Onneksi spitz porukoilla aikaa levätä perjantaipäivä ja valmistautua kaikessa rauhassa lauantain koitokseen.

Lauantaina alkoi oma jännitys olla jo katossa ja aikaerosta ja aikatauluista ei tarkkaa tietoa, niinpä puhelin kulki uutisten toivossa mukana mm. saunassa.. ja sehän kannatti :) Viesti nimittäin kertoi että Nuuka junnuvoittaja ja koko Rodun Paras!! Ikää pikkumiehelle kertynyt juuri 11kk. Mittelspitzit (muun värisiä 13kpl, 7u, 6n) arvosteli Annamari Tarjan, Unkari. Tulos virallisemmin JUN ERI1 JUN-SERT ROP-JUN PU1 ROP, kyllä se vaan onkin hieno nuori mies :)

Kuvassa kaikkensa antanut äärimäisen väsynyt Nuukalainen Budabudassa, ei sitä enää jaksanut pitää korvia ylhäällä, saati seistä, mutta pääasia, että kehässä vielä jaksoi :)

Sunnuntaina sitten vuorossa vielä erikoisnäyttely jossa tuomaroi jo aiemmin tutuksi tullut (Helsinki 6.9.) Peter Machentas, saksalainen rotuspesialisti. Nuukan sijoitus aivan mahtava myös sunnuntaina; JUN ERI1 JUN-SERT ROP-JUN -> EST & HU JMVA!!

Onnea Teijalle poikien menestyksestä ja KIITOS!!

Reissumies saapui Helsingin satamaan tiistai-keskiviikko välisenä yönä ja Teijan epäilyistä huolimatta, että Nuuka olisi väsynyt jne. poika oli aivan oma itsensä kotiin päästyään, mistään ei huomannut että oli rankka reissu takana :) Ihana pieni Buukalainen.

12.11.2008 - 16:04

Salon ilmoittautumisten aikaan oli jo tiedossa, ettei Niitti enää karvoilla komeile, joten poitsu jäi suosiolla kotiin, vaikka Harto Stockmari hänestä kovasti kesäkuussa Tuurissa pitikin (AVO ERI1 PU1 SERT ROP -> FIN & LTU MVA).

Ilmoittanut olin Hipin ja Nuukan, mutta koska itse sairastuin, en saanut Hippiä näyttelykunnostettua ja Hippikin sai tyytyä jäämään kotiin, vaikka toiveita oli myös Hipin menestyksestä, samojedit tuomaroi Leila Kärkäs, jolta Hippi on saanut valioitumis SERTinsä ROPin kera 5.5.2007, iässä 2v. ja 2 päivää..

Päätettiin siis pyörähtää nopeasti Salossa kaksin Nuukan kanssa ja saatiin mukava tulos JUN ERI2 :)

kuva (c) Seija Vahtera, lisää kuvia Salon näyttelystä Seijan albumissa

12.11.2008 - 14:23

Niitti heinäkuussa 2008

ja talvea kohti mennään, mitäs sitä karvoilla komeilemaan :D  Niitti syyskuussa 2008:

12.11.2008 - 14:20

Syysmiehet:

äijät:

-Anytime you need a friend-

 

Kirjoittaja
[ KUVA ]
Nimi
Marika Ahtaanluoma
Kuvaus
Koiramaisia kuulumisia ja treenikommelluksia. Päätähtinä samojedinkoira uros Hippi, sekä mittelspitz pojat Niitti ja Nuuka.

Ilmainen www-laskuri
Kävijälaskuri lisätty 25.3.2008
KANS* & FIN & EST & BLR & LV & LTU & BALT CH Arttulan Diilitippi

s.3.5.2005

BEST IN SHOW-winner (2 x BIG1, BIG2, BIG3, BIG4, 8xBOB, 3xBOS, 7xCACIB)

FIN & LTU & LV & BLR CH ESTJW-07 Damirazin Dynamiitti

s.25.5.2006

BIG4, 12xBOB, 3xCACIB

EST & HU & LV & LTU & BLR & BALT JCH EUJW-08 Black Caesar's Crazy Casanova

s.1.11.2007

2xBOB (BOB European Winner 2008), 1xCAC, 6xBOB-Junior, 4xBOB-puppy, 3xBOS-puppy

"Se omaa kauneuden ilman turhamaisuutta,rohkeuden ilman julmuutta, voiman ilman röyhkeyttä ja kaikki ihmisen hyveet ilman tämän heikkouksia."

-lordi Byron-